sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pajalta













Muutama aiemmin lupaamani kuva tuolta meidän pihamökiltä, joka on muuttunut jo loppukesästä kynttiläpajaksi ja tunnetaan nykyään vallan nimellä "Lauran paja". Kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy, on kuvat napattu hyvissä ajoin ennen ensilumia :)

Kas kun en tuota ennen keksinyt, mainio paikka ollut aivan käyttämättömänä ( varastona ) meidän muutettua sieltä uuteen taloon 2008. Mieheni asui siinä ensin yksin ennen meidän tuloa kuvioihin ja yhdessäkin asuimme siinä vuoden verran rakentaessamme isompaa taloa samalle tontille.

Siellä on mukava touhuta kaikenlaista, kun vaan muistaa käydä ajoissa lämmittämässä takan, muuten tulee kylmä, on nääs vaan ihan pieni peruslämpö pattereista...

Kynttilöiden ja sytytysruusujen teko sujuu siellä kätevästi, ei tarvitse niin paljon varoa lieden sotkemista...

Ja varastona se toimii edelleen tottakai, kannan sinne kaikki joulumyyjäisiä varten valmistuneet tuotteet, siksipä nuo kuvat on aika tarkkaan rajattuja, IKEA-kassit kun eivät ole kovin kauniita silmälle, mutta ne ovat ihan parhaita myyjäistavaroiden säilytykseen ja kuljettamiseen :)

Lumisin terkuin,

Laura


7 kommenttia:

  1. Oletkin ollut tosi ahkerana, valtava määrä kynttilöitä ym.
    Tuollainen paja onkin hyvä olla, minulla alkaa olla ahdasta omien tekeleitteni kanssa ja niitä ei ole edes paljoa ;)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihana pajapaikka sulla.ja johan on komeeta tuotosta tullut jo=)

    Mukavaa viikkoa sulle=)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava paja! Ja ihania kynttilöitä olet tehnyt.

    Mukavaa lokakuun loppua ja ihan kohta alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  4. Oi mahtavaa! Ollapa tuollainen ihanuus! Ja siellä ollaan kyllä oltu tosi ahkerana:)

    VastaaPoista