lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuppeja, sieniä, kukkia



Kauniit sinikuvioiset kahvikupit ovat kirppislöytöjä, ja edullisia sellasia, koska pohjassa ei ole mitään merkkiä ja lautaset puuttuvat. 

Tarkoituksena oli valaa näihin kynttilöitä, mutta en taida raskia, ovat niin sieviä. Arabian soikea vati on vanhempi löytö.




Yllättäen tuo pöytäliinakin kirppislöytö. Se piti käyttää johonkin tuunausprojektiin, mutta sekin on niin kaunis, vaikka reikäinen onkin, että en sitä raskinut leikellä. Ihana kesäliina :)




Käsinmaalattu Madonna on parin euron löytö kierrätyskeskuksesta. Kultaiset kehykset maalasin valkoisiksi, ja hioin vähän reunoja kuluneiksi. 

Itsekin posliininmaalausta harrastaneena osaan maalausta siihen kuluneine tunteineen arvostaa, vaikka se vähän synkkä väreiltään onkin. Kultainen kehä tulee nyt paremmin esiin, ilman niitä kultaisia kehyksiä.Vähän se vielä hakee paikkaansa, siksi se onkin vielä tuossa kaapin reunalla.




Jämälangoista on syntynyt mm. pieniä sieniä. Punaisia sieniä täytyy vielä virkata joulua ajatelle.

Tuosta hamppunarusta virkkasin kesällä pientä pari koria, jotka myin samantien kesäpuodissa. En ehtinyt niistä edes kuvaa ottaa. Yhden tuosta varmaan vielä saa, koitan muistaa kuvata sen :)



Kauniit kukat ovat tuliaisia torilta, en tiedä yhtään mitä ne ovat nimeltään, mutta ovat kauniita ja erittäin kestäviä maljakossa.



Laura

8 kommenttia:

  1. Nuo kupit ovat kyllä Arabian, vanhemmissa on leima vain lautasissa:) hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tuota tiennyt, olinkin ensin ihan varma että ovat Arabiaa, mutta tuo leimattomuus hämäsi... myös myyjää :) Kiitos tiedosta!

      Poista
  2. Kauniita kuppeja! Ja ihania kukallisia emalikansia tuolla sivupalkissa <3 itselläkin on niitä muutamia ja lisää haluaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emalikannet ovat ihania, niille täytyisi vaan keksi joku kiva paikka, missä olisivat kivasti esillä.

      Poista
  3. Minäkin tunnistin kupit Arabialaisiksi. Aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jatkossa minäkin osaan ne tunnistaa, ehkä :)

      Poista
  4. Ihania sieniä.
    Onkohan ohje jossain........haluaisin kans kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniin ei ole ainakaan mulla ohjetta, ihan omasta päästä olen niitä virkkaillut :)
      Voisi löytyä jostain Amigurumi-ohjeista...

      Poista