sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lomatouhuja



Olin kuluvan viikon talvilomalla ja sain tehtyä muiden hommien lomassa vähän käsitöitäkin. 

Tilda-koirat olivat odottaneet pakkauksessa jo viitisen vuotta, 
joten oli aika viimein ommella ne kasaan.




Pienten osien kääntäminen ja täyttäminen, 
sekä osien yhteenompelu ei ole kyllä meikäläisen juttu, 
mutta sainpa ne kuitenkin valmiiksi.
Ja sieväthän ne ovatkin :)




Kuvansiirtoa on tehnyt mieli kokeilla ja pitempään 
ja kun sain ystävältäni lainaksi ArtMedium-kuvansiirtoainetta 
( sain muuten lopulta pitää koko pullon, ystävä ostin itselleen uuden... )
alkoi tapahtumaan...

Peltitarjottimia ostin joskus sittarin poistosta parilla eurolla 
ja ne saivat toimia koekappaleina. 
Tarjottimien hedelmät vaan valkoisella maalilla piiloon 
ja ranskalaista tekstiä pintaan. 

Kuva tulostetaan peilikuvana lasertulostimella, leikataan irti aika läheltä kuvan reunoja,
sivellään kuvansiirtoainetta kuvapuolelle, 
painetaan siirrettävään pintaan ja annetaan kuivua. 
Sitten paperi kastellaan ja hinkataan sormenpäillä pois. 
Yllättävän helppoa!

Kuvansiirtoon saa ohjeita mm. täältä, kaunis blogi muutenkin 
ja kuvat puhuvat enemmän kun tuhat sanaa :)

Ja täältä löytyy noita käyttämiäni kauniita ranskankielisiä tekstejä,
 jopa valmiiksi peilikuvina, ei tarvitse kuin tulostaa.



Myös puinen leikkuulauta ( kirppislöytö ) koki saman kohtalon kuin tarjotin. 




Tässä vielä pari tarjotinta lisää. 



Ja saman koki myös puulaatikko...




Samaa tekniikkaa voi käyttää myös kankaalle, 
mutta siistimmän lopputuloksen saa asetonilla.

Siinä myös peilikuvana tulostettu kuva asetetaan kankaalle kuvapuoli alaspäin 
ja siveltimellä levitetään asetonia 
( puhdasta, saa rautakaupasta ) pieni alue kerrallaan ( se kuivuu nopeasti ) 
ja esim, lusikalla hinkataan kuva kankaaseen. 

Kuvasta pitäisi tulla tummempi kuin tuo omani, 
luulen että tulostimessa oli jotain vikaa, kun kuva jäi noin himmeäksi vaikka kuinka hankasin... 
tekijässähän ei ole mitään vikaa :) 
täytyy yrittää uudelleen...

Ohje löytyy muuten Katja Rinkisen uudesta kirjasta " Sormustin ja sorkkarauta " vai oliko se toisinpäin :)






Tiskirättejä on myös valmistunut keväisissä väreissä 
ja tietysti myös harmaana :)




Pojan 14-v synttäreitäkin ehdittiin viettämään eilen 
ja kakku oli jo vähän pääsiäiseeen viittaava.




Ja äitiäkin muistettiin kukkasin :)

Terveisin

Laura

torstai 21. helmikuuta 2013

Tunnustus


Sain tällaisen kivan tunnustuksen Pivikiltä Onnenmuruja-blogista jo jokin aikaa sitten.

Tunnustus tulisi jakaa eteenpäin viidelle alle 200 lukijaa omaavalle "uudelle" blogille.

 Monella tämäkin varmaan jo on, eivätkä kaikki tunnustuksia edes halua,
joten taidanpa tehdä niin että saatte ottaa sen tästä mukaan niin halutessanne :)

Tämä on siis kaikille teille "uusille"-bloggaajille :)

Terkuin,

Laura
 




tiistai 12. helmikuuta 2013

Pitsiä 2


Tässä kuvia lupaamastani kirppispitsien valkaisusta. 
Olenpa ylpeä itsestäni, kun sain sen aikaiseksi näin nopeasti. 

Liotin niitä ensin muutaman tunnin aika vahvassa kloriteliemessä 
ja kun olivat valkoisia lykkäsin ne pesukoneeseen. 
Pitsit laitoin pesupussiin, 
olisivat muuten olleet miljoonassa solmussa.


Pitsien kuivuttua silitin ne ja käärin rullalle.


Kauniisti valkokirjottu kangas on kirjottu valmiiksi, 
mutta jäänyt muuten kesken,
mitähän siitä on pitänyt tulla...


Pikkuliinoja oli monenlaisia ja virkattuja kolmioita myös.


Tuo oikealla alhaalla oleva on kummallisen mallinen. 
Mikähän sen käyttötarkoitus on?


Tämä pellavanvärinen valkokirjottu liina oli todella käyttämätön, 
sinisellä piirretyt kuviot näkyivät vielä kirjontojen alta. 
Onneksi lähtivät aika hyvin pois pesussa.


Muiden joukossa oli myös yksi isompi liina, 
todella ohutta puuvillaa hennoilla pitseillä.
Ja sitten vielä tämä kummallisuus. 
En keksinyt tälle mitään käyttötarkoitusta, 
luulin ensin että se on jokin pussukka, mutta huomasin sitten, 
että molemmat pitkät sivut ovat auki... läpän alla on kuitenkin kaksi nepparia,
 joille ei löydy vastakappaleita...

Tietäisikö joku tästä jotain :)

Laura

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Korillinen kirppispitsejä




En kauan epäröinyt kun näin kirppiksellä tämän korillisen kaikenlaisia vanhoja pitsejä ja pitsiliinoja 25 eurolla... Ne näyttävät kuvassa valkoisemmilta kuin todellisuudessa ovat, ovat nimittäin todella kellastuneita ja tahraisia... laitan tarkempaa kuvaa kun saan ne puhtaaksi ja valkoiseksi...

Laura

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

DIY-haaste

Sain Punaisen Mökin kammari-blogin Irmalta kivan DIY-haasteen.

Haasteeseen kuuluu jakaa paras oma DIY-idea. Työ voi olla joku aikaisemmin tehty tai ihan tätä haastetta varten tehty. Lisäksi haaste tulee jakaa kolmelle blogille.

Päätin jakaa tässä lempparituunaukseni, Sininen talo ja kissa-blogissa aiemmin esittelemäni verhot.




Eli vanhoista lakanoista tehdyt "rullalaskosverhot". Lakanoissa on äidin mummun nimikirjaimet ja ne ovat kangaspuissa kudottua pellavaa (siksi sauma keskellä) levein pitsein.

Autotallista löysin muutaman sopivan muovisen putken pätkän, putken (tai vaikka harjanvarren) ympärille on helpompi pyöritellä kangas siististi. Ja nauhat pitävät koko komeuden paikoillaan.

Verhot on tehty lakanaa säästellen, eli mitään ei ole leikattu pois, taitettu vaan sopivan levyisiksi ja ommeltu sivut ja yläreunaan kuja tangolle.




Olen näihin nin tykästynyt, että ovat olleet ikkunassa 2011 kesästä asti. Vähän välillä vaan imuroin pöjyjä pois :)




Edellisten vieressä terassin oven edessä on erilainen verho, sille ei voi mitään, mutta eipä sitä heti huomaa :)







Ja löytyy meiltä työhuoneestakin vielä yksi... tämä on hyvä keino saada kauniit vanhat lakanat esille. Ulkoa tuleva valo tuo kirjonnat ja pitsit hyvin esiin.

Sivuverhoiksikin olen niitä yrittänyt viritellä, mutta ovan sen verran jäykkiä, etteivät laskeudu kovin kauniisti ja kauniit pitsit tai kirjonnat jäävät aina piiloon alareunaan tai ylösalaisin yläreunaan :)

Ja sitten tämä DIY-haaste piti vielä tietenkin laittaa eteenpäin, tällä kertaa kolmelle blogille.

Kokeillaanpa, josko seuraavat blogit eivät vielä olisi ottaneet tähän osaa:

Purnauskis

Piipadoo

Arjen iloja etsimässä

Olisipa kiva nähdä millä uudella tai vanhemmalla jutulla tähän osallistutte.

Laura







lauantai 12. tammikuuta 2013

Myytävänä


Hei, 

sain vihdoin ja viimein aikaiseksi laittaa kokeeksi muutamia 
myyjäisistä jääneitä juttuja myyntiin tuonne "Lauran pajalta" välilehdelle.

Sellaisia, jotka on helppo postittaa kirjeenä, kuten esim. nuo kuvan pannulaput :)

Käy ihmeessä kurkkaamassa.

Jos löydät jotain kivaa, 
jätä kommentti niin varaan sen sinulle. 

Lähetä sitten sähköpostia osoitteeseen sininentalojakissa@gmail.com, 
niin sovitaan paremmin maksusta ja toimituksesta.

Laura

tiistai 1. tammikuuta 2013

Punaisella kirjotut



Kirppislöytöjä vaihteeksi. 

Löysin nämä jo syksyllä, mutta sain kuvattua vasta nyt :)
Enkä tietenkään tajunnut kuvata oikeassa käyttötarkoituksessaan...




Kaksi kappaletta "Hyvää Yötä- tyynyliinoja".

Tosin hassua näissä on se että, että ovat vaan puolikkaita tyynyliinoja, 
niissä ei ole mitään pussia mihin tyynyn pujottaisi. 
Eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään keskeneräisiltä, eikä niistä oltu leikattu mitään pois.

 Aikani niitä ihmettelin, mutta äitini tiesi heti mitä ne ovat. 
Ennen vanhaan tyynyjen päälle aseteltiin päiväksi koristeliinat. 
Näyttivät kauniilta, ja oli helppo napata pois nukkumaan mennessä :) 

No selvisi sitten sekin...




Kuvioaihe on muuten sama, tekstit vaan on tehty eri tyyleillä.




Lisäksi löysin varmaankin samaa sarjaa olevan "pyyheliinatelineen suojaliinan", 
tässä on sitten tietenkin tekstinä HYVÄÄ HUOMENTA.




Vähän ovat värin käytössä haalistuneet ja pitsitkin repeilleet, mutta eipä haittaa mitään :)




Nimikirjaimet ovat myös kauniit.
Olisikohan niiden omistaja ollut myös Laura :)

Laura