sunnuntai 26. elokuuta 2012

Valkoisia sydämiä

Ajattelin valmistella jo vähän joulua :)

Aiempina jouluina olen tehnyt joulumyyjäisiin tällaisia sydännauhoja.

Toissa vuonna tein punaisella ja viime vuonna valkoisella pohjalla. Ongelmallista siitä tuli tänä vuonna, kun Sinellistä ei enää löytynytkään isommissa pusseissa kumpaakaan väriä. Päädyin sitten ostamaan vaalean violettaja ja niitä nyt maalailen valkoisiksi. Punainen varmaankin peittäisi paremmin, eikä tarvitisisi kahteen kertaan maalata, mutta valkoista maalia sattui nyt olemaan valmiina...




Maalausta helpottamaan keksin pujottaa sydämet grillitikkuihin, siten pystyn maalaamaan kerralla molemmin puolin ja sormia sotkematta...




Ja kun tökkää tikut pystyyn sokeripurkkiin, pysyvät ne hyvin pystyssä :)

Ja oikeastaan tuollainen asetelma näyttää ihan kivalta keittiön pöydällä...




Kirrpikseltä löysin ison muovikassillisen paksua ruskeaa lankaa kuudella eurolla, olisko ollut kaikkiaan 8 kerää. Pakkohan ne oli napata mukaan, virkattujen tossujen kiilto silmissä ja vasta autossa huomaisin, että ne haisevat ihan tunkkaiselle "vintille", mutta eivät onneksi kuitenkaan lampaalle, kuten kerran aikaisemminkin sain todeta :)

Silloin ei muistaakseni tuulettaminen auttanut ja päädyin pesemään langat... saa nähdä miten nyt käy :)

Terkuin,

Laura

5 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit kuvat!Kiva kun laitoit linkin tuonne aiempaan postaukseen,mahtavia vinkkejä tuleviin jouluaskarteluihin sain sieltä:)Minkälaiselle alustalle muuten liimasit kävyt käpysydämessä,en saanut selvitettyä kuvasta onko kartonkia vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liimasin kävyt pahville, toimi hyvin ainakin sisällä, mutta en ole tullut testanneeksi miten se kestää ulkona... olenkin miettinyt vaihtoehtoista taustamateriaalia, mutta en ole ainakaan vielä kesksinyt mitään muuta yhtä helposti työstettävää...

      Poista
  2. Ihania sydännauhoja, kiitos vinkistä :) Hyvin keksitty myös tuo grillitikku-maalausteline!

    VastaaPoista
  3. Hyvä keksintö tuo teline!!! Käypi ihan koristeesta :)
    Hyvän lankalöydön olet tehnyt.
    Täällä alkaa pikkuhiljaa elämä voittamaan, oottelen vielä verikokeen tuloksia että onko tulehdusta.

    VastaaPoista