lauantai 14. joulukuuta 2013

Ihana virkattu talonauha



Poikkesin tänään pikaisesti katsastamassa yhdet joulumyyjäiset, joihin olin harkinnut meneväni myymään. En sitten ehtinytkään sinne tänä vuonna mutta kävin katsastamassa paikan ensi vuotta ajatellen.

Perheen miehet odottivat autossa, mutta onnistuin silti tekemään ostoksiakin :)

Olen jo pitkään ihaillut Prinsessajuttu-blogin virkkauksia ja myyjäisissä olikin yllättäen pöytä täynnä juuri näitä ihanuuksia. Mukaan lähti kuvassa näkyvä sievääkin sievempi talonauha.




Valkoiset hysintit istutin vanhaan kulhoon. Tykkään tuollaisita simppeleistä asetelmista.
Liitutaulu-taulu on tuunattu vanhasta taulunkehyksestä.




Viime jouluna laitoin ulkona oven molemmin puolin roikkuviin lyhtyihin valosarjat, mutta nyt ajattelin polttaa niissä kynttilöitä, ne on vaan niin paljon kauniimpia. Valosarjat laitoin vaihteeksi rappujen pieliin pajukartioihin.



Joulupossukin on jo päässyt pois kaappien kätköistä, tämän ompelin viime jouluksi, mutta tänä vuonna tein niitä muutaman lisää joulumyyjäisiin.




Eräistä toisista myyjäisistä ostin muutaman paperitähden ja pitipä niitä kokeilla tehdä itsekin.
Tähdistä ei tullut kovin jouluisia, niitä kun piti ruveta tekemään heti, kun innostus iski, eikä kaapista löytynyt tämän jouluisempia papereita :)
Skräppäyspaperi oli tähän parasta, sopivan tukevaa ja valmiiksi neliön mallinenkin.

Jouluisin terkuin

Laura

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pikkuleipiä ja koreja









Virkkuukoukku on ollut sukkapuikkojen lisäksi viime ajat kovassa käytössä...
valmistunut on noiden kuvissa näkyvien Domino-pikkuleipien ja korien lisäksi myös sieniä ja pöllöjä
ja tietenkin sydämiä :)

Pikkuleipiin idea ja ohje Prinsessajuttu-blogista, sieltä löytyy paljon muutakin kaunista virkattua.

Koreihin lisäsin vähän jouluisia nauhoja, ne voi sitten halutessaan poistaa joulun jälkeen.

Laura

tiistai 5. marraskuuta 2013

Muistikirja vanhasta kirjasta



Tätä on pitänyt kokeilla tehdä jo pitkään, muistikirja vanhasta nuorten kirjasta :)

Kirjasta leikkasin ensin varovasti askasteluveitsellä sivut pois ja liimasin tilalle sopivan paksuisesta vihkosta sopivan kokoiseksi leikkaamani vihkon ( tietenkään ei juuri sopivaa löytynyt...).
Ensin liimasin selät yhteen kuumaliimalla ja sitten paperiliimalla vihkon ensimmäisen
ja viimeisen sivun kansiin kiinni.

Työläin vaihe oli leikata paksu vihko kansiin sopivaksi, muutama sivu kerrallaan, veitsellä metallista viivotinta apuna käyttäen.

Aika siisti tuli ainakin omasta mielestäni :)

Tähän sopivat hyvin huonokuntoiset kirppislöytökirjat, kunhan kannet ovat melko ehjät.

Muutaman kirjan koitan jaksaa vielä askarrella, vaikkapa joulumyyjäisiä ajatellen..

Laura

maanantai 28. lokakuuta 2013

Sammalpallon kohtalon päivä



Innostuin muutama viikko sitten askartelemaan sanomalehdestä ja sammaleesta pallon, josta tein sammalpallopuun. Sanomalehteä rypistin isoksi palloksi ja kepin sujautin jo alussa mukaan, että se pysisi hyvin paikallaan. Pallon sidoin kasaan ohuella rautalangalla  ja päälle asettelin omasta metsästä keräämäni sammaleet, jotka kiinnitin pyörittämällä ompelulankaa ympäriinsä.

Olin siihen ihan tyytyväinen ja harkitsin jopa tekeväni niitä lisää... kunnes tänään...




... täydellinen hävitys :(

En oikein tiennyt itkeä vai nauraa...

Kerran aikaisemminkin palloon oli jo tehty pieniä koloja, joista sanomalehteä oli kaivettu esiin, mutta sain sen silloin vielä paikattua...




Nyt  ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kantaa se suoraan roskikseen...

Ensimmäisen kerran jälkeen epäilimme ensin lintulaudallamme ruokailevia närhiä, mutta sitten yllätimme itseteossa talitintit... enpä olisi niistä uskonut... mitähän se sanomalehtisilpulla tekivät, vai etsivätkö vaan pallon sisältä aarretta? Tämän siitä sitten saa palkaksi kun niitä kiltisti ruokkii :)

Jatkossa kannattaa varmaan tehdä pallon sisus vaikka kanaverkosta, toisaalta voivat silti nyppiä sammaleet irti ihan vaikka piruuttaan...

Laura


lauantai 26. lokakuuta 2013

Pallovalot ja virkattu lyhty





Vähän mennään jo varovasti joulun suuntaan...

pallovaloilla :)

Nappasin nämä mukaan viime sunnuntaina 
Ideaparkin Minimanista,
kauniit, eivätkä kuitenkaan liian jouluiset.

Osa palloista valkoisia, osa harmaita. 
helppohan tuollaiset olisi tuunata perusvalosarjasta 
sopivilla palloilla, 
mutta nyt mennään näillä valmiilla.


Tällaisen kokeilun tein...

virkkasin narusta 
ja tärkkäsin sokerilla,
pingotin kuivumaan sopivan lasipurkin päälle.

Oli ihan järkyttävän vaikea irrottaa 
tärkkäyksen kuivuttua, 
johtunee tuosta suorasta mallista,
avuksi tarvittiin miehen käsivoimat ja terävä veitsi :)

Enpä taida tehdä toista...

Laura




perjantai 25. lokakuuta 2013

Lumihiutaleita




Näitä oli mahdotonta vastustaa... 

Kirppiksellä tuli tänään vastaan virkattuja 
ja huovutettuja lumitähtiä, 
kaksikymmentä kappaletta kahdella ja puolella eurolla... 

ihania :)


Mitähän noista keksisi tehdä, 
ensin ajattelin käyttää ne jouluna lahjapakettien koristeeksi, 
mutta voisihan niistä keksiä vaikka mitä...

Lapasten koristeeksi ovat liian isoja, 
pannulappuihin sopivia,
farkun kanssa sopisivat hyvin yhteen...
mihin muuhun?

Auttakaa!


Laura



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kummia kulmia



Heippa,

viimeaikoina on tullutkin esiteltyä lähes 
pelkkiä sisustusjuttuja, 
ja tässä vielä muutama oudompi kuvakulma lisää...


Vähitellen kuitenkin alkaa valmistautuminen "joulusesonkiin", 
eli joulumyyjäisiä ajatellen on jo kaikenlaisia käsitöitä työn alla...
niistä sitten varmaankin kuvia tästä eteenpäin.

Kynttiläkruunu ulkona on vain koriste, 
sipulinmallisissa lyhdyissä palaa hyvin tuikku myös ulkona.





Saunan, tai paremminkin pesuhuoneen 
oveen löysin kivan SAUNA-naulakon, 
siihen voi ripustaa vaikkapa pyyhkeen saunaan mennessään...




Ikkunanpokan maalasin valkoiseksi 
( se ei tuntunut sopivan mihinkään puunvärisenä) 
ja niin se pääsi kokeeksi makuuhuoneen tyhjään nurkkaan...
( ja hei, meillä on vielä tyhjiäkin nurkkia, 
vaikka välillä tuntuu siltä,
 että romua on kaikki nurkat täynnä )

Täytyykin laittaa kuvia kaaoksessa olevasta työhuonestani :)

Laura


maanantai 7. lokakuuta 2013

Leevin lemppari


Maanantain piristykseksi...

Leevillä vaihtuu säännöllisesti lempinukkumapaikka, 
Arttu nukkuu puolestaan aina sohvalla tai nojatuolissa... 

Tällä hetkellä Leevin lempparipaikka on 
kodinhoitohuoneen penkin päällä, 
tuon penkin alla on käyttöveden jakotukki 
ja tuo toinen korkeampi kotelo pitää sisällään puolestaan lattialämmityksen jakotukin... 
yhdessä ne lämmittävät tuota penkkiä mukavasti, 
sen lienee Leevikin huomannut :)

Laura


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Keittiön uusi lamppu



Viisi vuotta ehdittiin asua sinisessä talossamme, 
kunnes viimein löysin keittiöön lampun. 

Tähän asti meillä oli kierräyslamppu kummitädiltäni, 
mutta koko ajan olen sillä silmällä lamppuja katsellut. 
Tämän bongasin Hobby Hallista.

Bolggeri tökkii pahasti kuvia ladatessa, 
joten tämä taitaa tällä kertaa jäädä tähän,

Sunnuntai-iltaterkuin,

Laura

tiistai 24. syyskuuta 2013

Sisustushaaste

Sain Rauharentola-blogista sisustushaasteen.

Haaste kuuluu näin :

"Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. 
"Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. 
Kaikki pitää käyttää oman kotisi sisustukseen. Kerro toiveesi!"

Aikani surffailtuani erinäisissä sisustusliikkeissä, 
päädyin tänne: 

Kaikki seuraavat ihanuudet ovat siis 
Lifestylepuoti Wanilla Rosesta





Ensimmäisen kuvan pyöreää jakkaraa 
ja rottinkituolia on laskettu mukaan 2 kpl, 
muita yksi kutakin. 
Mitään oikeaa tarvetta millekään näistä ei ole, 
kunhan haaveilin :)

Hintaa näille kertyi yhteensä 2483,80 
eli aika tarkalle meni :)
MIten sinä käyttäisit vastaavan summan rahaa?

Sisustushaavein,

Laura

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuppeja, sieniä, kukkia



Kauniit sinikuvioiset kahvikupit ovat kirppislöytöjä, ja edullisia sellasia, koska pohjassa ei ole mitään merkkiä ja lautaset puuttuvat. 

Tarkoituksena oli valaa näihin kynttilöitä, mutta en taida raskia, ovat niin sieviä. Arabian soikea vati on vanhempi löytö.




Yllättäen tuo pöytäliinakin kirppislöytö. Se piti käyttää johonkin tuunausprojektiin, mutta sekin on niin kaunis, vaikka reikäinen onkin, että en sitä raskinut leikellä. Ihana kesäliina :)




Käsinmaalattu Madonna on parin euron löytö kierrätyskeskuksesta. Kultaiset kehykset maalasin valkoisiksi, ja hioin vähän reunoja kuluneiksi. 

Itsekin posliininmaalausta harrastaneena osaan maalausta siihen kuluneine tunteineen arvostaa, vaikka se vähän synkkä väreiltään onkin. Kultainen kehä tulee nyt paremmin esiin, ilman niitä kultaisia kehyksiä.Vähän se vielä hakee paikkaansa, siksi se onkin vielä tuossa kaapin reunalla.




Jämälangoista on syntynyt mm. pieniä sieniä. Punaisia sieniä täytyy vielä virkata joulua ajatelle.

Tuosta hamppunarusta virkkasin kesällä pientä pari koria, jotka myin samantien kesäpuodissa. En ehtinyt niistä edes kuvaa ottaa. Yhden tuosta varmaan vielä saa, koitan muistaa kuvata sen :)



Kauniit kukat ovat tuliaisia torilta, en tiedä yhtään mitä ne ovat nimeltään, mutta ovat kauniita ja erittäin kestäviä maljakossa.



Laura

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Nuken uudet vaatteet





Ihan meinasin unohtaa tämän kokonaan... 
ompelin kesällä tilauksesta kirppislöytönukelle uudet vaatteet.

Vaatteiden ompelu ei ole oikein lempparijuttujani, mutta sainpa kuitenkin jotain aikaiseksi...

Yllättäen vaatteet tuli ommelluksi pellavasta ja pitsistä, 
palloja unohtamatta :)




Syysterveisin

Laura

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kuistin uusi ilme















Kuistilla on uusi ilme uuden penkin/säilytyskalusteen myötä :)
Tuohon voisi harkita myös jonkinmoisen pehmusteen ompelemista...

Laura

lauantai 31. elokuuta 2013

Kuvia sohvalta käsin













Mitä teet, kun makaat sohvalla kuumeessa toista päivää ja kaikki muut ajanvietteet on jo testattu? No, asennat puhelimeen Vintage-kameran ja nappailet sillä kuvia makuuasennossa... Tosin muutamaa kuvaa varten jouduin jopa nousemaan istumaan. 

Samalla testaan bloggaamista puhelimella. Suurin ongelma tuntuu olevan ennakoiva tekstinsyöttö, täytyy katsoa tarkkaan mitä on tullut kirjoitettua.

Arttu on onneksi ollut seuranani sohvalla. Harmittaa tämä viikonloppuna sairastaminen, varsinkin kun ulkona paistaa aurinko.

Laura