maanantai 28. lokakuuta 2013
Sammalpallon kohtalon päivä
Innostuin muutama viikko sitten askartelemaan sanomalehdestä ja sammaleesta pallon, josta tein sammalpallopuun. Sanomalehteä rypistin isoksi palloksi ja kepin sujautin jo alussa mukaan, että se pysisi hyvin paikallaan. Pallon sidoin kasaan ohuella rautalangalla ja päälle asettelin omasta metsästä keräämäni sammaleet, jotka kiinnitin pyörittämällä ompelulankaa ympäriinsä.
Olin siihen ihan tyytyväinen ja harkitsin jopa tekeväni niitä lisää... kunnes tänään...
... täydellinen hävitys :(
En oikein tiennyt itkeä vai nauraa...
Kerran aikaisemminkin palloon oli jo tehty pieniä koloja, joista sanomalehteä oli kaivettu esiin, mutta sain sen silloin vielä paikattua...
Nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kantaa se suoraan roskikseen...
Ensimmäisen kerran jälkeen epäilimme ensin lintulaudallamme ruokailevia närhiä, mutta sitten yllätimme itseteossa talitintit... enpä olisi niistä uskonut... mitähän se sanomalehtisilpulla tekivät, vai etsivätkö vaan pallon sisältä aarretta? Tämän siitä sitten saa palkaksi kun niitä kiltisti ruokkii :)
Jatkossa kannattaa varmaan tehdä pallon sisus vaikka kanaverkosta, toisaalta voivat silti nyppiä sammaleet irti ihan vaikka piruuttaan...
Laura
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Au! Ja oi oi! Onneksi ehdit kuvata kauniin sammalpallon ennen lintujen tuhotyötä.
VastaaPoistaNappasin kuvan heti kun valmistui, onneksi :)
PoistaKuule.. minä tein myös tuommosen palleron.. tai kaksikin kappaletta.. Pienempi jäi takapihan terassille oottaamaan, että saan terassin talvikuntoon.. ja tänän huomasin juuri saman ilmiön.. sanomalehtisilppu oli revitty pallosta pitkin terassin portaita.. Ja nuo tintit on ihan kahjoja ollu nyt muutenkin.. suhaavat jatkuvasti terassilla, ihan keittiön ikkunan takana! Mä kanssa aattelin, että ens talvena meiän pikkusella takapihalla ei paljoo talipalloja kiiku.. sen verran paljon nuo linnut sotkee. :( Muuten kyllä tykkäisin kovasti seurailla ikkunasta niitten touhuja, onhan ne kauheen söpöjä..
VastaaPoistaKiva kuulla, että kohtalotovereita löytyy.. tai eihän se kiva juttu ole... Tintit ovat kyllä olleet vähän outoja muutenkin, ihankuin niillä olisi "kevättä rinnassa" :)
PoistaPesänlämmikettä minäkin epäilin niiden etsivän... aika tuholaisia ovat :)
VastaaPoista