sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Pikkuleipiä ja koreja
Virkkuukoukku on ollut sukkapuikkojen lisäksi viime ajat kovassa käytössä...
valmistunut on noiden kuvissa näkyvien Domino-pikkuleipien ja korien lisäksi myös sieniä ja pöllöjä
ja tietenkin sydämiä :)
Pikkuleipiin idea ja ohje Prinsessajuttu-blogista, sieltä löytyy paljon muutakin kaunista virkattua.
Koreihin lisäsin vähän jouluisia nauhoja, ne voi sitten halutessaan poistaa joulun jälkeen.
Laura
tiistai 5. marraskuuta 2013
Muistikirja vanhasta kirjasta
Tätä on pitänyt kokeilla tehdä jo pitkään, muistikirja vanhasta nuorten kirjasta :)
Kirjasta leikkasin ensin varovasti askasteluveitsellä sivut pois ja liimasin tilalle sopivan paksuisesta vihkosta sopivan kokoiseksi leikkaamani vihkon ( tietenkään ei juuri sopivaa löytynyt...).
Ensin liimasin selät yhteen kuumaliimalla ja sitten paperiliimalla vihkon ensimmäisen
ja viimeisen sivun kansiin kiinni.
Työläin vaihe oli leikata paksu vihko kansiin sopivaksi, muutama sivu kerrallaan, veitsellä metallista viivotinta apuna käyttäen.
Aika siisti tuli ainakin omasta mielestäni :)
Tähän sopivat hyvin huonokuntoiset kirppislöytökirjat, kunhan kannet ovat melko ehjät.
Muutaman kirjan koitan jaksaa vielä askarrella, vaikkapa joulumyyjäisiä ajatellen..
Laura
maanantai 28. lokakuuta 2013
Sammalpallon kohtalon päivä
Innostuin muutama viikko sitten askartelemaan sanomalehdestä ja sammaleesta pallon, josta tein sammalpallopuun. Sanomalehteä rypistin isoksi palloksi ja kepin sujautin jo alussa mukaan, että se pysisi hyvin paikallaan. Pallon sidoin kasaan ohuella rautalangalla ja päälle asettelin omasta metsästä keräämäni sammaleet, jotka kiinnitin pyörittämällä ompelulankaa ympäriinsä.
Olin siihen ihan tyytyväinen ja harkitsin jopa tekeväni niitä lisää... kunnes tänään...
... täydellinen hävitys :(
En oikein tiennyt itkeä vai nauraa...
Kerran aikaisemminkin palloon oli jo tehty pieniä koloja, joista sanomalehteä oli kaivettu esiin, mutta sain sen silloin vielä paikattua...
Nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kantaa se suoraan roskikseen...
Ensimmäisen kerran jälkeen epäilimme ensin lintulaudallamme ruokailevia närhiä, mutta sitten yllätimme itseteossa talitintit... enpä olisi niistä uskonut... mitähän se sanomalehtisilpulla tekivät, vai etsivätkö vaan pallon sisältä aarretta? Tämän siitä sitten saa palkaksi kun niitä kiltisti ruokkii :)
Jatkossa kannattaa varmaan tehdä pallon sisus vaikka kanaverkosta, toisaalta voivat silti nyppiä sammaleet irti ihan vaikka piruuttaan...
Laura
lauantai 26. lokakuuta 2013
Pallovalot ja virkattu lyhty
Vähän mennään jo varovasti joulun suuntaan...
pallovaloilla :)
Nappasin nämä mukaan viime sunnuntaina
Ideaparkin Minimanista,
kauniit, eivätkä kuitenkaan liian jouluiset.
Osa palloista valkoisia, osa harmaita.
helppohan tuollaiset olisi tuunata perusvalosarjasta
sopivilla palloilla,
mutta nyt mennään näillä valmiilla.
Tällaisen kokeilun tein...
virkkasin narusta
ja tärkkäsin sokerilla,
pingotin kuivumaan sopivan lasipurkin päälle.
Oli ihan järkyttävän vaikea irrottaa
tärkkäyksen kuivuttua,
johtunee tuosta suorasta mallista,
avuksi tarvittiin miehen käsivoimat ja terävä veitsi :)
Enpä taida tehdä toista...
Laura
perjantai 25. lokakuuta 2013
Lumihiutaleita
Näitä oli mahdotonta vastustaa...
Kirppiksellä tuli tänään vastaan virkattuja
ja huovutettuja lumitähtiä,
kaksikymmentä kappaletta kahdella ja puolella eurolla...
ihania :)
Mitähän noista keksisi tehdä,
ensin ajattelin käyttää ne jouluna lahjapakettien koristeeksi,
mutta voisihan niistä keksiä vaikka mitä...
Lapasten koristeeksi ovat liian isoja,
pannulappuihin sopivia,
farkun kanssa sopisivat hyvin yhteen...
mihin muuhun?
Auttakaa!
Laura
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Kummia kulmia
Heippa,
viimeaikoina on tullutkin esiteltyä lähes
pelkkiä sisustusjuttuja,
ja tässä vielä muutama oudompi kuvakulma lisää...
Vähitellen kuitenkin alkaa valmistautuminen "joulusesonkiin",
eli joulumyyjäisiä ajatellen on jo kaikenlaisia käsitöitä työn alla...
niistä sitten varmaankin kuvia tästä eteenpäin.
Kynttiläkruunu ulkona on vain koriste,
sipulinmallisissa lyhdyissä palaa hyvin tuikku myös ulkona.
Saunan, tai paremminkin pesuhuoneen
oveen löysin kivan SAUNA-naulakon,
siihen voi ripustaa vaikkapa pyyhkeen saunaan mennessään...
Ikkunanpokan maalasin valkoiseksi
( se ei tuntunut sopivan mihinkään puunvärisenä)
ja niin se pääsi kokeeksi makuuhuoneen tyhjään nurkkaan...
( ja hei, meillä on vielä tyhjiäkin nurkkia,
vaikka välillä tuntuu siltä,
että romua on kaikki nurkat täynnä )
Täytyykin laittaa kuvia kaaoksessa olevasta työhuonestani :)
Laura
maanantai 7. lokakuuta 2013
Leevin lemppari
Maanantain piristykseksi...
Leevillä vaihtuu säännöllisesti lempinukkumapaikka,
Arttu nukkuu puolestaan aina sohvalla tai nojatuolissa...
Tällä hetkellä Leevin lempparipaikka on
kodinhoitohuoneen penkin päällä,
tuon penkin alla on käyttöveden jakotukki
ja tuo toinen korkeampi kotelo pitää sisällään puolestaan lattialämmityksen jakotukin...
yhdessä ne lämmittävät tuota penkkiä mukavasti,
sen lienee Leevikin huomannut :)
Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




